Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

Harrastelmia

Kuva
Töiden lomassa ollaan siis keretty tutustua vähän kulttuuriin ja harrastaakin. Töissä olen jutellut paljon asukkaiden kanssa ja he ovat kertoneet menneisyydestään, todella moni muistelee vielä sotaakin, miten on esimerkiksi lähtenyt Gozolle turvaan siltä. Samalla olen pystynyt vähän aktivoimaan vanhuksia täällä kun he ovat saaneet itse kertoa historiastaan ja myös sairauksistaan. Isäntäperhe on myös kertonut meille paljon historiasta, esimerkiksi tässä yhtenä iltana tuli puheeksi se ruokalan melu. He epäilevät että ihmisten kovaäänisyys johtuu täällä siitä että aikanaan on asuttu ulkosalla ja on pitänyt huutaa pellon laidalta naapurille asioita. Vanhusten arkea on myös ollut ihanaa piristää maltalaisilla sanonnoilla. He ovat olleet yllättyneitä, kuinka nopeasti olen oppinut maltaa ja ovat kovin innoissaan, kun olen halunnut opetella sitä. Yllättymisestä puheenollen, on myös ollut jännä, miten täällä vielä sekä vanhukset että työntekijät luulevat minun olevan paljon nuorempi kuin mit

Roles, principles and hand hygiene

Kuva
Tässä postauksessa kerron hieman työntekijöiden rooleista, työotteista ja käsihygienian toteutuksesta. Sekaan mahtuu myös pari vapaa-ajalla otettua kuvaa. 😊 Marsaxlokk fishing village 🐟 Työpaikallamme työskentelee sekä sairaanhoitajia (registered nurse) että hoitoapulaisia (carer). Sairaanhoitajat toteuttavat lääke- ja haavahoidot, hoitoapulaiset taasen aamupesut, pukemiset ja syöttämiset. Mitään välimuotoa hoitoapulaisista tai sairaanhoitajista (lue: lähihoitajaa) ei ole, vaan työtehtävät jakautuvat täysin eri maailmoihin sairaanhoitajien ja hoitoapulaisten välillä. Työpaikallamme on myös monta siivoojaa, jotka huolehtivat roskistenkin tyhjennyksestä (tästä sain kuulla sanomista, kun menin hyvää hyvyyttäni tyhjentämään erään asukkaan roskiksen 😂).     Me ollaan liikuttu kaikki päivät sairaanhoitajien kanssa, mikä on ollut minun tavoitteitani ajatellen hyvä asia. Ollaan silloin tällöin osallistuttu aamupesuihin ja syöttämisiin, mikäli sillä hetkellä ei ole ollut muuta teke

Maassa maan tavalla

Kuva
Bongu! Tässä postauksessa käsittelen tarkemmin sitä, miten maltalaiset hoitajat päätyvät työelämään ja omaa asennoitumistani siihen, ettei odotukseni työssäoppimispaikasta täyttynytkään juuri toivomallani tavalla. Slieman rantaviivaa ☀ Olen alkanut ymmärtämään, että täällä Maltalla se ei ole niin justiinsa, minne sitä lopulta päätyy töihin. Hoitajat eivät nimittäin pysty päättämään suoraltaan itsenäisesti, minne he oikei tulevat valmistumisensa jälkeen päätymään töihin ja minne eivät. Eräs kollega selitti meille, että he saivat laittaa viisi eri työpaikkaa tärkeysjärjestykseen, joihin he mieluiten menisivät töihin valmistumisensa jälkeen. Kyseinen hoitaja päätyi Msida homeen ja se oli vihoviimeisin vaihtoehto, minne hän olisi halunnut. Selfie with few colleagues ❤ Näin jälkikäteen ajateltuna mua ei haittaa nyt yhtään, että päädyin juuri Msida homeen työssäoppimaan. Taustalla on juuri se aate, että eivät maltalaiset, juuri valmistuneet hoitajatkaan saa päättää yhtä vapaam

Kasvamassa maltalaiseksi?

Kuva
Oltaisi saatu kyytikin, mutta oltiin menossa tapaamiseen Future Focukselle Tässä tulee nyt jonkun verran kuvia, kun ei ole kerennyt päivitellä :) Nämä ensimmäiset tässä ovat läheltä pääkaupunkia Vallettaa, Florianasta ja sen lähistöltä. Näkymä Upper Barrakka Gardenin parvekkeelta Sa Maison Ferry Terminal Msida Marina Kirkot näyttää kauniilta yöllä Mostan kirkko. Toisen maailman sodan aikana sitäkin pommitettiin, mutta sen kohdalla kävi ihme ja 300 henkeä selvisi hengissä, koska kirkkoon tiputettu pommi ei räjähtänytkään. Pommi on vieläkin esillä kirkossa. Juttelin tästä myös yhden asukkaan kanssa, joka oli ollut 9-vuotias silloin ja muistaa sen tapahtuneen. Luppoaikana olen muutenkin jutellut paljon asukkaiden kanssa, jotka ymmärtävät englantia ja yrittänyt opetella maltaa, jotta voisin jutella myös sellaisten asukkaiden kanssa, jotka eivät ymmärrä englantia. Kaikki ovat olleet kovin ilahtuneita, kun olenkin sanonut heille maltaksi jotain :')